Kaikki blogit

36

Kesäkuun blogi/ Janica Uusitalo

Terhi Salmenoja @ 3.6.2010 | 14:24

Vallataan pihat!

Muistelin tässä eräänä päivänä kaiholla lapsuuteni kesäpäiviä. Ja talvipäiviä. Ja sadepäiviä. Oli ilma mikä hyvänsä, paistoi aurinko tai ei, satoi vettä tai räntää, kotitalomme pihassa leikki päivästä toiseen vähintään parikymmentä lasta. Kuljen säännöllisesti lapsuuteni kotitalon ohi, kun haen omaa poikaani tarhasta. Pihassa on uudet leikkivälineet keinuineen ja kiipeilytelineineen, mutta piha on tyhjä. Sama näky on useimmissa leikkipuistoissa, talojen pihoissa yms.. Eivätkö nykyajan lapset osaa enää leikkiä ulkona? Onko tietokoaneen, pleikkarin ja tv:n edessä istuminen vienyt voiton tästä riemusta? Lapset viedään tarhaan ja kouluun autolla kotiovelta tarhan ja koulun portille, ja samaan aikaan ala-asteikäisten ja jopa tarhaikäisten liikalihavuus on noussut huolestuttavasti. Lapset menevät nukkumaan yhä myöhempään, mutta harvat kuluttavat iltojaan ulkoilemalla.

Päiväkoti ikäisen lapsen pitäisi liikkua ulkona kaksi tuntia päivässä. Tunnin liikunnan saa päiväkodissa hyvin suoritettua, mutta se toinen tunti voi jäädä haaveeksi. Illat ovat lyhyitä ja menevät usein ruuanlaiton, kaupassa käymisen, siivouksen yms. parissa. Ja vanhemmat ovat usein työpäivän jälkeen väsyneitä. Lähde siinä sitten vielä ulkoilemaan tunniksi! Vanhemmille ei aina tule mieleen, että juuri yhdessä tekeminen perheen kesken, vaikka juuri ulkoilemalla, on monesti juuri sitä, mitä lapset erityisesti kaipaavat.  Ja kyllä sen itsekin huomaa, illalla ulkoilun jälkeen, että uni tulee aikaisemmin ja nukkuu paremmin.

Lähdetään siis kaikki ulkoilemaan, otetaan mukaan lapset, kummilapset, naapurin lapset tai vaikka naapurissa asuva vanha mummo ja vallataan pihat!

 

Janica Uusitalo

Lounais-Suomen demarinuoret

Kommentit

Ei yhtään kommenttia
Lisää kommentti blogiin

Voit kommentoida blogia alla olevan lomakkeen avulla. Kommentti tarkistetaan, ja lisätään sen jälkeen sivuille.

Nimi

Sähköposti (ei tule näkyviin)

Nimi

Muut blogit

32
32
32
76
265
 
 
Lounais - Suomen Demarinuoret
Eerikinkatu 30, 20100 Turku
p. 040 767 6698, 02 414 5200