Helmikuun blogi/Petra Peltonen

Mari Lindholm @ 3.2.2012 | 11:36

Puheenaiheena presidentti

Eero Heinäluoma alusti Turun Juttutuvassa 27.1. perustuslain muutoksesta ja presidentin asemasta. Vilkas keskustelu alkoi pohdinnalla siitä, tuleeko presidentin asema ulkopolitiikan johtajana säilymään tulevaisuudessakin. Vaikka perustuslain muuttaminen on tavallisia lakeja vaativampaa, on se silti mahdollista, kuten 1.3.2012 voimaan tulevat perustuslain muutokset osoittavat.

Presidentin valtaoikeuksia alettiin karsia Koiviston presidenttikaudelta alkaen. Heinäluoma toteaa Koiviston pohtineen, että runsaat valtaoikeudet sopivat vielä hänelle, mutta entä seuraajalle? Demareiden kanta presidentin asemasta on muuttunut vuosien varrella. Pitkään itsenäistymisen jälkeen presidentti-instituutiota vastustettiin, koska se muistutti tsaarinvallan ajasta. 1970-luvulta lähtien puolue on kuitenkin pitänyt hyvänä ja kestävänä linjana sitä, että presidentillä on selkeä roolinsa. SDP:n kanta maaliskuun alussa tuleviin perustuslain muutokseen selvitettiin jäsenäänestyksen kautta. Puolueessa on paljon sekä niitä, jotka kannattavat ulkopoliittisen johtajuuden säilyttämistä presidentillä, mutta myös niitä, jotka haluaisivat eroon koko instituutiosta.

Presidentin asemaa voidaan puolustaa monellakin tapaa. Presidentti valitaan kerrallaan kuudeksi vuodeksi, joten vaalikamppailu ei ole jatkuvasti häiritsemässä presidentin tehtäviä. Lisäksi presidentti on asemansa vuoksi normaalin poliittisen ”kähminnän” ulkopuolella. Ulkopolitiikassa vakaus ja jatkuvuus ovatkin keskeisiä asioita. Lisäksi on huomioitava se seikka, että presidentti valitaan suoralla kansanäänestyksellä.  Presidentinvaalit ovat puhtaimmin henkilövaalit, toisin kuin esimerkiksi eduskuntavaalit, jossa puolueen saamalla kannatuksella on olennainen merkitys jatkon kannalta. Mikäli presidentti-instituutiosta luovuttaisiin ja presidentin tehtävät annettaisiin pääministerille, muuttaisi se olennaisesti eduskuntavaalien luonnetta. Presidenttijärjestelmässä valtaa myös hajautetaan, kun ulkopoliittisia vastuunkantajia on useampia.

Väistämättä on pohdittava, haluttaisiinkin presidentin tehtävät antaa pääministerille, joka on jo valmiiksi huomattavan työllistetty. Pääministeri joutuu ottamaan kantaa kaikkien politiikan sektoreiden asioihin. Lisäksi viime vuosina jotkut pääministerit ovat joutuneet mediassa henkilökohtaisten kohujen keskelle. Ulkopoliittinen johtajuus saattaisi olla pääministerille yksinkertaisesti liikaa.

Monet Suomelle tärkeät maat, kuten Venäjä, ovat presidenttivetoisia. Tämä aiheuttaa väistämättä sen, että monissa maissa presidenttiä arvostetaan enemmän kuin ministereitä. ”Pelkän” ministerin lähettäminen hoitamaan valtioiden kahdenkeskisiä suhteita voisi antaa tahattoman huonon kuvan Suomen asenteista. Presidentin ulkopoliittista roolia ei siis tulisi väheksyä. On kuitenkin huomattava, että EU:n myötä suhteita moniin valtioihin hoidetaan unionin kokousten yhteydessä, joihin presidentti ei ensisijaisesti osallistu. Presidentin ulkopoliittinen johtajuus on siis rajattu lähes kokonaan EU-maiden ulkopuolelle. Kahden lautasen kysymys on kuitenkin osittain keksitty ongelma, sillä missään ei sanota, että ainoan edustajan olisi pakko olla pääministeri. Perustuslaissa kuitenkin määritellään valtioneuvosto EU-asioiden ensisijaiseksi hoitajaksi. Tämä ristiriita saattaa tulevaisuudessa aiheuttaa lisämuutoksia presidentin asemaan.

Entä Lipposen putoaminen presidentinvaalien toiselta kierrokselta? Heinäluoman esittämä näkökulma asiaan on varsin terve: joskus on jopa hyvä hävitä vaalit. SDP on ollut vuodesta 1962 aina valitun presidenttiehdokkaan puolella.  Viimeiset 30 vuotta presidentti on ollut demari. Mikäli valta ei koskaan vaihdu, saattaa se korruptoitua. Toivon mukaan seuraavat kuusi vuotta osoittavat kansalaisille, mikä ero on demaripresidentin ja muiden välillä. Lisäksi toivon puolueen saavan tarvittavaa innostusta seuraavia presidentinvaaleja varten. Alkakoon uusi viidenkymmenen vuoden voittoputki vuonna 2018