Uutiset

2.10.2009

Varsinais-Suomen ja Satakunnan demarinuoret muodostavat uuden Lounais-Suomen piirin

Demarinuorten piiriuudistuksen edelläkävijöinä, pilottipiireinä toimineet Varsinais-Suomi ja Satakunta ovat aloittaneet yhteisen taipaleensa. Hanke on ollut varsin pitkäkestoinen, sillä yhdistymiseen liittyviä asioita on pyritty selvittämään ja pohjustamaan mahdollisimman pitkälle molemmissa piireissä liiton avustuksella. Piiriuudistushankkeen tavoitteena on ollut alueellisen toiminnan tukeminen ja päällekkäisten töiden vähentäminen. Organisaatiorakennetta muuttamalla pyritään saavuttamaan koko Suomen alueelle paremmat edellytykset toiminnan ja aktiivisuuden kehittymiselle. Tulevaisuuteen katsotaan positiivisin ja avoimin mielin. "Haluamme rakentaa toimivaa ja innostavaa nuorisopoliittista toimintaa, ja uudella piirillä on siihen vahvat mahdollisuudet", toteaa puheenjohtaja Juuso Alatalo. "Yhteiset kokoukset ovat osoittaneet, että ideoita syntyy ja suunnitelmia tehdään. Olemme asettaneet tavoitteita ja lähteneet luomaan näkyvyyttä ja toimintaa koko uutta piiriä ajatellen. Toivomme saavamme tavoitteet näkyvyyden osalta toteutetuksi syksyn aikana", Alatalo jatkaa.

Satakuntalaisten näkökulmasta toiveena on, että yhdistymisen kautta Satakunnassa olisi vuosittain pari isompaa kokousta ja tapahtumaa, mitä kautta näkyvyys paranisi ja toimintaan saataisiin enemmän poliittista sisältöä. "Yhdistymisellä pyritään vakauttamaan nuorisotoimintaa, jotta toiminta ei lakkaisi ihmisten vaihtuessa. Jatkuvuus ja näkyvyys pitää meidät ihmisten mielessä ja sitä kautta demarinuorten toimintaan olisi helpompi lähteä mukaan", toteaa vanhan satakuntalaisen nuorisopiirin puheenjohtaja Anni Kulmala.

Uuden piirin johto muodostuu yleiskokouksen päätöksen mukaisesti seuraavasti:

Puheenjohtajana toimii mynämäkeläinen Juuso Alatalo, joka on kolme vuotta toiminut Varsinais-Suomen demarinuorten puheenjohtajana. Varapuheenjohtajana toimii turkulainen Vilja Siitonen.

Piirihallituksen jäsenistön muodostavat Kaisa Palohonka, Tino Aalto, Niko Korte, Daniel Telen, Essi Virtanen, Aki Pelkonen ja Mari Mantere varsinaisina jäseninä sekä Anni Kulmala, Ilkka Hamunen, Melina Laukka ja Jari Virtanen varajäseninä.

Henkilövalinnat ovat voimassa vuoden 2009 loppuun asti, ja piirin syyskokous tulee valitsemaan toimijat vuodelle 2010 syyskokouksessaan marraskuussa.

Toimistomme sijaitsee jatkossakin Turun Työväentalolla, jossa Terhi Salmenoja työskentelee järjestösihteerinämme. Järjestösihteerin tehtävät ovat myös uudessa piirissä erityisen tärkeässä asemassa toiminnan organisoinnissa sekä yhdistysaktiivien apuna ja taustavoimana toimimisessa.

 
 
Lounais - Suomen Demarinuoret
Eerikinkatu 30, 20100 Turku
p. 040 767 6698, 02 414 5200